Työpaikat

Kun työ ja tekijä kohtaavat”

    Usein työnantajat haluaisivat löytää työntekijän, jolla on koulutuksen lisäksi myös kokemusta. Nuorilla sitä ei välttämättä ole vielä ehtinyt kertyä.

    Valmentaja on yhteyshenkilö TE-toimistoon esimerkiksi nuoren palkkatukioikeuksien selvittämisessä.

    Valmentajat tuntevat sopimuskäytänteiden lisäksi hyvin nuorensa, sillä valmennuksen keskeinen työkalu on nuoren omaan motivaatioon ja lähtökohtiin perustuvan tavoitteellisen suunnitelman laatiminen.

    Monet yritykset arvostavat palvelua, jossa heille ehdotetaan haastateltavaksi motivoituneita ja työelämätaitoihin valmennettuja nuoria.

    Työkokeilu

    "Ammatinvalintaa työtä kokeilemalla"

    • Tavoitteena onnistunut alanvalinta työkokeilun avulla
    • Tuleva osaaja ja työnantaja tutustuvat
    • Maksuton yritykselle
    • Nuori saa työttömyysetuutta
    Lue lisää  >

    Oppisopimus

    "Täsmäosaamista oppisopimuksella"

    • Tavoitteena ammatillinen tutkinto työssä oppien
    • Nuori on työsuhteessa ja saa palkkaa.
    • Työnantajalle maksetaan korvausta työpaikkaohjaamisesta
    Lue lisää  >

    Työpaikat

    "Kun työ ja tekijä kohtaavat..."

    • Avoimia työpaikkoja
    • Vakituisia työpaikkoja, osa-aikatöitä, kesätöitä
    Lue lisää  >
    © Copyright 2017 | OHJAAMO Rovaniemi | Kaikki oikeudet pidätetään

    ELY-keskus

    Kerro kaverille >

    Sivuston toteutus Imager